21/11/2023
Käärijä-Muraali.
Super lahjakkaat taiteilijat sekä pääsivät ensin teoskilpailun yleisöäänestyksessä finaaliin ja valitsi teoksen toteutukseen kahdesta finalistista.
Teos toteutettiin GrafClean maaleilla seinään. Oli hienoa päästä läheltä seuraamaan teoksen eri vaiheita sävyvalinnoista toteutukseen. Useita kertoja taiteilijoiden lahjakkuus sai hämmästymään.
Ympäri maailmaa on Graphenstonen maaleilla tehty vastuullista katutaidetta ja mahtavaa, että päätti lähteä vastuullisesti projektiin. Muovittomat ja mattapintaiset mahdollistavat myös sen, että aurinko ei pääse häikäisemään teosta. Näet siis teoksen jokaisessa valaistuksessa erinomaisesti, satoi tai paistoi.
Haluamme myös kiittää erittäin paljon porukkaa, joka koordinoi taustalla tapahtumien kulkua.
4.10 oli avajaiset, johon pääsimme osallistumaan. Paikalla oli taiteilijoiden ja Käärijän lisäksi kuntapolitiikassa vaikuttavia sekä isoimmat mediatalot.