16/06/2026
Pitkän matkan olen kulkenut Kurjen Puutarhan mukana tähän kevääseen ja alkavaan kesään. Tuonne torille ajoin joka aamu ja purin yrttikuorman käsivoimin maahan. Päivän päätteeksi takaisin peräkärryyn ja 40km matka kotiin Rääkkylän Niemiseen. Joka päivä ilman vapaita toukokuusta heinäkuun puolelle. Satoi tai paistoi. Monen monena päivänä olin Joensuun torin ainut myyjä.
Isän ohjeilla ei kaupatonta päivää tosiaan tullut ja asiakkaat pystyivät luottamaan, että hullu puutarhuri oli aina torilla.
Yrtit eivät sadetta ja tuulta säikähdä. Ne harvat, jotka ottavat itseensä pääsivät peräkärryyn suojaan.
Muistan erään kuuman ja aurinkoisen päivän torilla. Asiakkaita riitti. Palvelin kaikkia yhtä aikaa kuuluvalla äänellä kertoillen yrttien ominaisuuksista ja kasvatuspaikoista. Hymy ei hyytynyt.
Torivalvoja, jolle paikkamaksu maksettiin, tuli luokseni huolestuneena, että en mitenkään voi pärjätä yksin. Hän oli havainnoinut ilmeisen tarkkanäköisesti, että oli syöminen ja juominen jäänyt eikä sitä myöten ollut tarvetta vessatauoillekaan. Onneksi hattu oli päässä aina.
Kyllähän se havahdutti. Ei näin voi jatkaa 10 viikkoa putkeen. Nostin katseeni ympäristöön pois yrttien maailmasta ja aloin etsimään jotain sopivaa, jotain sopivaa, joka voisi auttaa. Etsivä löytää, sanotaan, ja ensimmäisen työntekijän palkkasin samassa hetkessä omista asiakkaistani.
Taisi tuo temppu onnistua muutamana muunakin keväänä. Ja täysin nappiin! Olen yrittäjänä erityisen kiitollinen siitä miten mahtavia työntekijöitä olen saanut rinnalleni!
Torimyynti on loppunut ja sitä myöten ralli kodin ja työn välillä. Tästä olen kiitollinen. Asiakkaat tulevat mielellään Kurjen Puutarhalle, nyt kun se ei ole raskaan kelirikkoisen matkan takana vaan keskellä komeinta Lapuaa Pohjalaistalojen suojeluksessa.
Jälleenmyyjät saavat luomutaimitoimitukset Golfin peräkärryn sijaan jakeluauton ammattimaisesta palvelusta nauttien. Kaikki taimet on nimetty valmiiksi ja luomumerkki näkyy, jos osaa katsoa.
Edessä on tehtävänä päätös. Nähtäväksi jää minne Kurjen Puutarhan tarina jatkuu.
-Merja Phoenix
Torimyynti on ILOINEN asia :)